Seurustelin aikoinaan miehen kanssa, joka oli todella mustasukkainen. Asiaa ei parantanut se, että tuohon aikaan suurin osa ystävistäni oli miehiä. Nykyään en edes tajua mitä kyseisessä miehessä näin. Toisaalta alusta asti suhde alkoi huonosti, hän esitti kanssani ihan eri ihmistä ja loppua kohden hänen käytöksensä paljastui ihan erilaiseksi. Ja mitä pidempään suhde kesti, sitä vaikeampi siitä oli lähteä.
Hänen ei hyväksynyt ystäviäni, olivatpa ne sitten miehiä tai naisia. Hän sanoi minulle usein "et tarvitse ketään muuta kuin minut". Hän olisi kai halunnut sulkea minut lintuhäkkiin, niin etten saisi nähdä muita ihmisiä koskaan. Suhde oli alusta asti hyvin väkivaltainen, eikä minun mielipiteilläni ollut mitään väliä missään asiassa. Olin tuohon aikaan vielä nuori, enkä tajunnut rakkaudesta mitään. Yritin kuitenkin taistella häntä vastaan, näin ystäviäni vaikka hän kielsi sen. Hänen mielipiteensä oli vankka "nainen kuuluu kotiin". Jos siis olisin jäänyt tähän suhteeseen, se olisi automaattisesti tarkoittanut sitä, että minut olisi "lukittu" sisätiloihin, enkä saisi ikinä nähdä muita ihmisiä.
Hän suuttui jos kävin kaupassa, koska sielä saattoi olla muita miehiä. En olisi saanut olla edes samassa huoneessa, jossa on toinen mies. Olin epätoivoinen, jonka seurauksena rupesin valehtelemaan hänelle, sanoin usein että teen kotitehtäviä, vaikka lähdin illaksi ystävieni kanssa bilettämään. Hukutin usein huoleni ja suruni alkoholiin, joku olisi ehkä sanonut että koko touhu lähti käsistäni. Olin silti tarkka, en missää nimessä juhlinut niiden ihmisten kanssa, jotka mies tunsi. Saatoin suudella eri iltoina eri miesten kanssa, se oli kai tapani hukuttaa mielestäni poikaystäväni.
Petin siis poikaystävääni huolella, enkä kadu mitään.
Yhtenä iltana hyvä ystäväni kysyi minulta oliko kaikki kunnossa. Hän tunsi minut liian hyvin, ja lopulta kerroin hänelle kaiken. Kävimme pitkän keskustelun aiheesta, ja sen keskustelun jälkeen, päätin että kaikki muuttuisi. Niimpä rupesin taistelemaan poikaystävääni vastaan, ja lopulta mitätöin suhteemme. Mies suuttui tästä niin paljon, että hän teki elämästäni helvettiä. Hän yritti riitannuttaa kanssani kaikki ystäväni, hän kertoi valheita heille ja yritti että jäisin ihan yksin. Hän puhui kaikille mitä sylki suuhun toi. Tällöin huomasin ketkä olivat todellisia ystäviä. Hän uhkaili minua vielä pitkään suhteen päätyttyä ja loppujen lopuksi minun piti lopettaa kouluni ja muuttaa paikkakunnalta pois, että sain hänet pois kimpustani.
6kk myöhemmin hän vielä soitteli perääni ja yritti saada minua takaisin. En kuitenkaan enää pystynyt olemaan kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä. Hän jätti minuun syvän arven, joka ei unohdu koskaan.
Nykyään olen onnellisessa suhteessa, jossa me molemmat olemme tasavertaisia. Toivon että olen viimeinkin löytänyt sen viimeisen ihmisen, jonk kanssa elän lopun elämäni.
Tämän ensimmäinen kerta kun avaudun kenellekkään tästä aiheesta, nykyinen avopuolisonikaan ei tiedä tästä mitään. Tiedän kuitenkin, että olen tarpeeksi vahva avautumaan asiasta, olen päässyt tästä jo yli.
Ja toivon että jokainen nainen, joka tuntee olevansa huonossa suhteessa, niin annan teille hyvän neuvon: Jätä se mies, hän ei ole sinun arvoisesi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti