Mä olin jo niin varma että tää olo helpotta ja menee parempaan päin, mutta ei tarvittu paljoa kun se taas laski. Sydäntä pistää, ihan kun siihen iskettäis piikkejä joka puolelta. Tuntuu taas niin turhamaiselta, luulin kai että R voi vetää musta pahan olon pois ja tuoda pelkkää hymyä mun elämään, mutta väärin taas luulin. Olo on kun väsyneellä ja rumalla ankanpoikasella jota kukaan ei huoli.
Mutta eikös sekin tarina pääty onnellisesti ja ruma ankanpoikanen huomaa olevansakkin kaunis joutsen ja saa perheen joka huolii sen juuri sellaisena kuin on. Ehkä onneliset loput ei vaan oo tarkotettu mulle. Ehkä mä oon ruma ankanpoikanen ikuisesti, etsin paikkaa minne kuulun vaikka todellisuudessa en kuulu mihinkään. Niin ainahan pitää olla se joku joka häviää, voittaja kunnian vain saa. Mun Tunteet velloo ympäriinsä, enkä oikein tiedä mihin enää luottaisin. On niin vaikeeta nähdä lasipallon läpi elämään, todelliseen onneen ja mukavuuteen.
Toivoisin niin kovasti että näkisin taas R:n, nyt jo niin kova ikävä sitä hymyä ja naurua.
Ei olis pitäny lähteä Perhosta, toisaalta mun koti ei ole sielä. En tuntenut kuuluvani sinne, mutta jospa se on totta etten kuulu minnekkään?
Olis niin ihana tunne, kun olis joku joka pitäis kädestä kiinni.
Joku joka halais aina silloin tällöin kun sitä tarvitsisin.
Nyt kaipaan eniten niitä kuumia kesäpäiviä, jonka jälkeen tulisi viileä kesäsade, niin että voisi vain istua asfaltilla ja tuntea kuin vesi valuu pitkin hiuksia ja kastelee vaatteet.
Ja joo tiedän että yritän pitää tavoitteeni yllä, että elän vuoden ilman miestä. Toki saan jutella ja näin olla kaveria, mutta että ei tulisi pitään parisuhde juttuja jotka kestää 2kk ja päättyy murskattuun sydämeen. Tällä kertaa haluan jotain kestävää, jotain mikä kestää vuoden tai enemmän. Niin ettei sydän taas murtuisi ja sitä joutuisi paikkailemaan teipillä. Olis helppoa jos olis aina 2 sydäntä, toinen niille ihmisille jotka haluais murskata sen pieniin lasinsirusiin ja toinen niille jotka oikeasti haluais rakastaa ja pitää huolta.
Vähän niinku kaks erilaist sydäntä yhdes näyttää niin hyvältä, et tekis mieli koskee. Mutta se on niin haurasta, sanotaan että kiltin ihmisen sydän on hauraampi ja särkyy helpommin. Tuo kohdistuu niin paljon muhun, en ehkä käyttäydy aina kiltisti mutta olen sisimmästäni kuitenkin todella kiltti. Sitä puolta en vain kovin monelle näytä.
Hukuttais murheensa vaan viinaan, jos olis ja pystyis.
Jois ja jois kunnes ei tuntuis enää missään mikään. Isä juuri kerto juuri työkaverinsa veljen pojasta joka oli hypännyt junan alle etelä-suomessa. Niinkö helppoa se olisi, hypätä vain loppuaan kohti. Näkisikö silloin elämänsä vilistävän ohitse kuin elokuva? Helpottaisiko, tuntuisiko paremmalta päästä pois murheesta ja surusta. Pääsyä takaisin tänne ei olisi.. senkö tien moni nuori valitsee nopeammin kuin sen mikä on raskaampi kulkea.
Mutta ei minä en aijo lähteä pois vielä, haluan nähdä mitä elämä antaa ja mitä se ottaa pois. Haluan tuntea kesäsateen ihollani, haluan tuntea vielä joskus lämpöä sydämessäni. Ja sen tunteen kun on joku joka välittää ja rakastaa. Pitää kiinni ja suojelee.
Haluan vielä tuntea sen huuman kun alkoholi saa minusta otteen, heittäköön se minut vaikka seinää päin. Vaikka se sattuisi kuinka paljon, haluan tuntea sen. Haluan tuntea kipua, viiltävää kipua joka ei hellitä.
Haluan tuntea vapauden.
XOXO Klonvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti