Suojelia. Sillä nimellä minua kutsutaan, en ole varma miksi. Mikä minussa on niin erityistä?
Punertava paksu turkki, musta nenä, tuuhea pörröinen häntä ja neljä puhtaan valkoista tassua.
Niin Olen unisusi, saalistaja, tapan pysyäkseni hengissä, mutta.. on minussa muutakin. En ole pelkkä susi, pystyn tarvittaessa muuttamaan luontoani. Pidän vain eniten suden ulkomuodosta, tunnen silloin olevani parempi suojelija.
Pystyn suojelemaan läheisiäni ja etenkin siskostani, en oikeassa elämässä vaan hänen unissaan.
Miksi minusta sitten tuli susi, niin.. se tarina onkin surullisempi. Ehkä joku pitää minua sankarillisena, mutta tiedän vain että perheeni joutui silloin suuren surun eteen, enkä voinut kertoa heille olevani kunnossa.
Sinä yönä satoi vimmatusti vettä, oli pimeää ja raivoisa tuuli puhalsi kasvoihin kylmyyttä. Olin palaamassa siskoni kanssa juhlista mattamustalla ford mustangillani, johon olin tuhlannut suurimman osan säästöistäni. Radiosta soi lempikappaleemme Volbeatin Fallen, lauloimme ja nauroimme. Yritin parhaani mukaan keskittyä tiehen joka oli liukas ja märkä, näkyvyys oli todella huono, mutta jatkoimme silti matkaa.
Mitään varoittamatta hirvi juoksi tielle, ehdin juuri ja juuri painamaan jarrut pohjaan.
Näin siskoni kasvoilta pelon ja surun sekoituksen, hän oli kauhuissaan. Aivan kuin kaikki olisi hidastunut, katsoin siskoani silmiin ja sanoin rakastavani häntä.
Samassa osuimme hirveen, ja se lensi tuulilasiimme kovalla vauhdilla, sen jälkeen kaikki pimeni.
Seuraavan kerran kun heräsin, näin onnettomuuspaikan kuin vieraan silmin. Autoni oli niin lytyssä, ettei sitä enää tunnistanut edes autoksi. Kuulin sydäntä särkevää huutoa, se kuului siskolleni. Juoksin äänen suuntaan, ja näin siskoni itkemässä ambulanssin paarien vieressä, paareilla makasi mies. Hämmennyin huomatessani että mies olin minä, yritin huutaa siskolleni olevani tässä, mutta hän ei kuullut.
Punainen maasturi ajoi paikalle, ja autosta hyppäsivät sekä äitini että isäni. Päästyään ambulanssin luo, äitini kaappasi siskoni syliinsä, kyyneleet vierivät hänen poskiltaan. Isänikin joka ei ikinä itkenyt, itki nyt vuolaasti. En käsittänyt ensin miksi he itkivät ruumiini luona, minähän olin hengissä. Kunnes näin ensihoitajan peittävän ruumiini sekä kasvoni, silloin tajusin "minä olen kuollut".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti