valuu kyyneleet poskella, käsi kiinni puukos, katse seuraa verivanaa.

"Mä en jaksa enää, alan ottaan enkeleitä kii,

kiitos anteeks näkemiin."

Mä en tiedä enää mistään mitään, mun tunteet on niin sekasin. Mielessä on niin monta kysymystä, joihin toisaalta haluaisin vastauksen, mutta toisaalta en halua tietää jos vastaus on se mitä pelkään eniten. 
Mä tein itselleni lupauksen joskus, että jos mun sydän särkyy vielä kerran, niin en jaksa koota sitä enää ehjäks. Mieluummin sitten lähden Jeren ja muiden luo... 
Vaikka se pelottaa, niin kerran se vaan kirpasee. 
Mä toivon että Miikalla olis vielä tunteita, mutta kaikki epäkohdat tässä tuottaa mulle suurta ihmetystä ja pelkoa. Mua pelottaa joka hetki kun vain ajattelen asiaa..
Tuntuu ettei Miika haluis mun enää ottavan siihen mitään yhteyttä, tuntuu että se yrittäis vaan vältellä mua.. vielä hetki sitte kaikki oli hyvin ja vielä perjantaina se sano rakastavansa mua.. mutta nyt kaikki on ihan sekasin. Enkä mä tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.. 

Ehkä tää selviää mulle viel joku päivä, en kyllä usko että uskallan kysyä siltä suoraa. Mua pelottaa liikaa. Se mies on mulle kuin pelkää jäätä, ja vaikka kuinka yrittäisin lämmittää sen tunteita mikään ei tunnu onnistuvan. Tiedän että sillä voi olla kaikkee muuta tekemistä tällä hetkellä ja et se vaan ei kerkee näkeen mua, mutta ei olla nähty kahteen viikkoon kunnolla... tiedän ehkä se on jonkun mielestä lyhyt aika. Voihan olla että jotkut parit ei näe kuukauteen tai vuoteen, mutta mulle jo toi kaks viikkoo on paljon.. varsinkin jos yhteydenpito on tällästä kun meillä on. 

En usko että tulevaisuudessa ois mitään sen parempaa, jos tää nyt loppuu, en usko et pystyisin jatkaan enää. Oon panostanu tähän suhteeseen kaikkeni, ja viimeinkin tuntu siltä että mä oikeesti kelpaan sellasena kun oon. En sitten tiedä johtuuko se vaan tässä kohtaa kuukautta, vai aistinko mä jo tulevaa.

Ei sillä oikeestaan oo mtn väliä, jos mä lähden aikasemmin. Tietysti tiedän että osa jää kaipaamaan, ja osa on vaan onnellisia pois menosta. Mua ei oikeestaan kiinnosta pätkän vertaa, mä en oo mitenkään onnistunu mun elämässä. Oon tehny paljon vääriä valintoja ja mokannu kaikki vitun ihmissuhteet. Oon tutustunu vääriin ihmisiin ja ollu ihan kusipää rakkaimmilleni. Musta on sanonu moni (myös mun vanhemmat), että en tuu ikinä saamaan yhtäkään koulua käytyä loppuun, se että mun omat vanhemmat sanoo sen tekee tosi kipeetä. Koska mä oon yrittänyt, mutta en mä oo täydellinen enkä mä sovi joka alalle, mä en sovi kaikenlaisten ihmisten kans samaan kouluun. Ja nytkun viimeinkin tuntuu et oon päässy luokkaan ja sovin porukkaan et kaikki on hyvin... niin lyödään paskaa niskaan "Sä et kyllä ikinä valmistu yhdestäkään koulusta, susta ei kyllä tuu yhtään mitään isona"
Kiitti tätä mä tarvitsinkin...

"Sydän palasina, maassa rikkinäisenä,

kyllä se viel korjataan jonain päivänä,

palat on sulla kokoo mut ja pelaa,

toivon sun olevan vika näky vieres kun mä delaan."