♥.
Sori taa pitkä postaus tauko... enkä nyt vähään aikaan tota erikoispostaustakaan jaksa väsertää.
Kaikki on nyt erilailla... mikään ei oo enää niinkuin ennen. Tuntuu kuin puolet musta ois poissa. Maanantaina 6.8. meidän perhettä koski suru, todella suuri suru ja ikävä...
Jouduimme jättämään hyvästit rakkaalle koirallemme Sissille.
Sissi oli kyllä jo vanha, olihan sillä ikää jo 14-vuotta, mutta vaikka mä tiesin että se päivä tulis vielä.. niin en mä olis halunnut sen tulevan näin nopeasti..♥
Sissi taisteli loppuun asti urheasti, eikä se olis millään halunnu nukahtaa ikiuneen, se taisteli vastaan ja sen näkeminen teki oikeesti kipeetä. Mä en edes pysty kirjoittaan tätä postausta itkemättä.. 14 ihanaa vuotta takana, ja tää koira opetti mulle tosi paljon, ystävyydestä, luottamuksesta ja kaikesta muusta.
Meidän koko perhe otti Sissin lähdön tosi raskaasti, olihan hän meidän ensimmäinen koira. Eikä Sissi ollut mikään tavallinen koira, se oli meidän perheenjäsen.. yhtälailla kuulu perheeseen kuin esim. minäkin. Se oli meidän vauva, ehkä joidenkin mielestä pilalle hemmoteltu, mutta se oli kuitenkin meidän iltatähti.♥
Menee vielä pitkä aika ennenkuin kukaan meistä pääsee yli Sissin lähdöstä, onhan elämä nyt paljon erilaisempaa kun sitä ei enää ole. Ei kuulu enää tassutusta kun avaa jääkaapin oven,
ei ole ketään enää vastassa iloisena kun tulet kotiin, ei ole enää pientä mustaa karvakasaa valtaamassa sänkyäsi. Ei ole iloisa lenkille lähtijää, ei nälkäistä uikuttajaa ruokapöydässä...
Kaikki on hyvin erilaista, eniten minua harmittaa se ettei vanhin isosiskoni päässyt näkemään Sissin viimeisiä hetkiä, eikä päässyt hyvästelemään rakasta ystävää. ♥
Olemme kuitenkin iloisia siitä ettei Sissillä ole enää kipuja, eikä sen tarvitse kärsiä.
Meidänhän omistajien harteilla on se takka, meidän täytyy tietää se koska vanhan ystävän on aika päästä ikuiseen lepoon. Sissin matka sateenkaari sillalle tuli kuitenkin liian äkkinäisesti. Vieläkään en aina tajua ettei sitä olekkaan enää. Kun katson kuvia siitä, ajattelen että sielä se köllöttelee sohvalla iloisesti, mutta jossain kohtaa herään todellisuuten ja tajuan etten tule näkemään rakasta ystävääni enää koskaan. Ja se jos mikä tekee kipeää.
Sissi haudattiin omalle pihalleen kahden juhannusruusu puskan väliin, sen omalle reviirille.
Ja uskon että se paikka tulee olemaan usein täynnä kukkia ja kynttilöitä, aivan kuin missä tahansa haudalla.
Ja vaikka emme ikinä enää tapaa, niin Sissi on aina kanssamme. Jokaisessa päivässämme, se on syvällä sydämessämme. Ja kulkee kanssamme turvaten selustamme.
Me rakastetaan sua Sissi aina ja ikuisesti, eikä me ikinä unohdeta sua.
Nyt jo kova ikävä! ♥
Love of my life, my soulmate
You're my best friend
Part of me like breathing
Now half of me is left
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti