Päivästä toiseen mua paleltaa

vedin purkillisen unilääkkeitä ja ibumaxia
pää havittelee taivasta ja kädet saksia
ei enää mikään auta ei nosta pinnalle
vaan hukuttaa mut suruun kauas pinnan alle
tyttö löytyy aamul sängystään hymyilee kauniisti
kyyneleet valuu poskella ja ranteet auki, miks?
ei enää koskaan hengitä ei koskaan puhu
ei koskaan enää tässä samassa sängyssänsä nuku